9.3.2008
Suomi hallitsi rytmisen voimistelun Pohjoismaiden mestaruuskilpailuja

 
Kööpenhaminassa järjestettiin 8.-9.3. rytmisen voimistelun Pohjoismaiden mestaruuskilpailut naisten ja nuorten sarjoissa. Kilpailujen valovoimaisimmat tähdet olivat Maria Ringinen, Suomen naisten joukkue sekä nuorten sarjan Julia Romanjuk.  

Maria Ringinen voitti launtaina jo kolmannen kerran PM-kisojen arvostetuimman palkinnon, naisten neliottelun Pohjoismaiden mestaruuden. Välinefinaaleista Maria voitti kaksi ensimmäisiksi kilpailtua, mutta viikonlopun päätteeksi keilan ja nauhan kultamitalit lipesivät Norjan Hanna Kristine Bogetveitille ja Ruotsin Therese Larssonille.

Marleena Saresvirta paransi lauantain neliottelun jälkeen otteitaan ja menestyi hienosti sunnuntain välinefinaaleissa. Martsu vei palkintokaappiinsa ansaitusti hopean keilafinaalissa sekä pronssimitalit vanteella ja nauhalla.

Suomen naisten joukkue voitti naisten joukkuekilpailun ylivoimaiseen tyyliin ja jatkaa menestyksekästä taivaltaan kohti alkukesän EM-kilpailuja Italian Torinossa.

Edellisissä kaksi vuotta sitten Suomessa järjestetyissä PM-kisoissa Julia Romanjuk luovutti yhden välinefinaalin voiton ulkomaille. Kööpenhaminaan Julia matkusti puhdistaakseen palkintopöydän sekä lauantain neliottelussa että sunnuntain välinefinaaleissa ja jätti haastajilleen pelkästään kultaa himmeämpiä mitaleita.

Meri Kontkanen saavutti jo lauantaina nuorten sarjan neliottelun pronssimitalin, mutta paransi vielä upeasti otteitaan sunnuntaina voittaen hopeamitalit naru- ja vannefinaaleissa. Johanna Vikkula täydensi suomalaisten nuorten mitalisaldoa voittaen hopeamitalin nauhafinaalissa.

OVO:n Fotonit ja Elannon Iskun Hattimuumit kilpailivat lauantaina sijoituksista nuorten joukkuekilpailussa. Fotonit antoi kaksi kokolailla onnistunutta näyttöä. Tuomaristo arvosti kuitenkin kahden norjalaisjoukkueen esityksiä suomalaissuorituksia enemmän ja Fotonit joutuivat tyytymään pronssimitaleihin. Hattimuumien ensimmäinen näyttö sujui normaalisti ja antoi luvan odottaa taistelua mitalisijasta. Toisessa näytössä oli kuitenkin epäonnea liikaa, suoritus kartutti pistetiliä lähes puolitoista pistettä vähemmän kuin ensimmäinen. Nuoren Hattimuumit-joukkueen lopulliseksi sijoitukseksi tuli neljäs.

Onnittelut ja kiitokset kaikille Suomen joukkueen edustajille hienoista suorituksista ja menestystä kevään muissa koitoksissa.

Takaisin kotona
Takaisin kotona pitkän kisaviikonlopun jälkeen.

Kisojen kotisivulle ja tulosten tarkisteluun pääset (kohtuullisen hyvällä nordiskalla) tästä: http://www.dgf.dk/urg/default.asp.

Edellisten PM-kilpailujen tulokset löytyvät osoitteesta
http://www.elannonisku.fi/kilpailut/pm2006/indextulokset.htm .

Sivu päivitetty 19.04.2008
www.elannonisku.fi