1.4.2008
Rytmisen voimistelun harrasteryhmässä voi myös kilpailla

Tammikuussa perustettiin Elannon Iskuun rytmisen voimistelun harrasteryhmä 10-14 -vuotiaille tytöille. Harrastajat kaipasivat ryhmää, jossa voisi harrastaa rytmistä voimistelua ikäistensä parissa, mutta jossa mukanaolo ei vaatisi useita harjoittelukertoja viikossa. Tiedusteluja oli tullut sen verran, että uusi ryhmä päätettiin perustaa – valmentajiksi ryhmälle saatiin Iskussa jo kolme vuotta valmentaneet Ida Häkkinen ja Laura Uimonen. Ryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa: torstaisin 2 h Pasilassa ja sunnuntaisin 1,5 h Kampissa. Kampin tunneilla tytöt saattavat toisinaan seurata tarkasti mm. Julia Romanjukin parin piirun verran totisempaa harjoittelua – muutama tytöistä tunnustaa Julian omaksi idolikseen kotimaan nuorista huipuista. Aikuisista huipuista tytöt mainitsevat esikuvikseen Maria Ringisen ohessa Venäjän Vera Sessinan ja Alina Kabaevan.
12-vuotiaat Sylvia, Henriikka, Joanna, Betty ja Venla sekä 14-vuotias Anna ja 11-vuotias Polina eivät entuudestaan tunteneet toisiaan, mutta tutustuminen kävi mukavasti uuden yhteisen harrastuksen parissa. Kun tytöiltä kysyttiin, mikä heidät sai aloittamaan rytmisen, Sylvia kertoi, että hän oli saanut kipinän nähtyään televisiossa rytmistä voimistelua. Polina taas kertoi siskonsa harrastavan rytmistä, mikä innosti Polinankin lajin pariin. Anna on harrastanut aikaisemmin telinevoimistelua. Myös joukkuevoimistelun ja baletin parista on rantauduttu rytmisen harrasteryhmään. Osa tytöistä oli aloittanut lajin rytmisen alkeisryhmässä ja jatkoi harrastustaan tässä isompien tyttöjen ryhmässä.

Harrasteryhmän valmentajat
Laura ja Ida valmentavat
useita alkeisryhmiä sekä Vattien kilparyhmää.
Lauran
ja Idan valmentamien lasten iät ovat 5-15 vuotta.
Sekä Lauralla että Idalla
tausta on rytmisessä
voimistelussa sekä myöhemmin Iskun joukkuevoimistelun
ryhmässä. Laura ja Ida kertoivat, että tätä vanhempien
tyttöjen
harrasteryhmää on mukava valmentaa, sillä tytöt
ovat varsin motivoituneita ja jaksavat kuunnella ja keskittyä.
Myös harrasteryhmän jäsenillä on
mahdollisuus osallistua kilpailuihin. Viime viikonloppuna oman seuran
järjestämät luokkanousukilpailut olivat tälle ryhmälle ensimmäinen
kilpailukokemus ja jo huhtikuussa ryhmä kilpailee seuraavan kerran. Kun
ryhmän jäseniltä kysyttiin kollektiivisesti, mikä lajissa on mukavinta,
tyttöjä ensin vain nauratti. Sitten Anna kertoi, että telinevoimistelun
jälkeen välineet tuntuvat kivoilta, mutta myös vaikeilta oppia. "Pallo on
ehkä mukavin, vaikkakin pyöreä ja karkaa helposti", naurahti Anna.

Treeneissä valmentajat kiinnittävät huomiota paitsi
oikeaan
tekniikkaan liikkeiden suorittamisessa myös
hyvään ryhtiin. Hyvä lihashuolto
ennen ja jälkeen
harjoituksen on luonnollisesti olennainen ja tärkeä osa
harjoittelua. "Venyttely tuntuu joskus rankalta, mutta kun
huomaa
oppineensa ja kehittyneensä, tuntuu tosi mukavalta",
tytöt totesivat yhteen
ääneen. Ohjelmien harjoittelemisesta
tuntuivat kaikki pitävän kovasti, mikä
on tietysti kilpailemisen
kannalta kaikki kaikessa. "Kilpaileminen
tuntuu antavan
lisämotivaatiota harjoitteluunkin. Selvästi näkyy, että tytöt
haluavat tehdä huolellisemmin ja keskittyneemmin, kun
kilpailuun lähtö
lähestyy", kertovat valmentajat. Samoin kaikki
uusi innostaa ja tekee
tunneista tyttöjen mielestä kivoja.
Kun kysymys on rytmisestä voimistelusta ja
lajissa kilpailemisesta, fyysisten valmiuksien, välinetekniikan ja
koreografioiden harjoittamisen ohessa pieni mutta tärkeä asia on lajin
sääntöjen mukainen, kaunis ja henkilökohtaisesti valittu kilpailupuku.
Polina osti itselleen hienosti istuvan kilpailupuvun lauantaina
kilpailutapahtuman pukukirpparista – muutama oli käynyt Piruetissa
pukuostoksilla. Tytöt ovat jo ehtineet tutustua myös Elannon Iskun
kotisivuston kirpputoripalstaan, jonka kautta voi hankkia tai myydä
käytettyjä pukuja kohtuullisin hinnoin.
Edullisesti selviää, kun ostaa käytetyn puvun ja tarvittaessa
ehostaa sitä tai valmistaa puvun kokonaan itse, ompelee siihen paljetit ja
liimaa strassit. Kampissa käy myös pukuompelija, jolta voi tilata mittojen
ja toivomusten mukaan tehdyn puvun.
Sivu päivitetty 19.04.2008 www.elannonisku.fi