11.6.2008
Voimistelupäivät Tampereella 6.-8. kesäkuuta

Linkki voimistelupäivien kotisivuille.

Voimistelupäiville oli rytmisen voimistelun eri luokkiin ilmoittautunut huikea määrä osallistujia: yhteensä 220 yksilöä sekä 18 joukkuetta ja näiden lisäksi vielä asemakilpailun rytmisen voimistelun harrastajat! Rytminen voimistelu olikin Voimistelupäivien toiseksi suurin laji -- UPEAA!

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen B-hallissa oli voikkapäivien aikana monenlaista oheistoimintaa. Lapset ja nuoret pääsivät kisailemaan erilaisilla taito-, ketteryys- ja nopeusradoilla. Myös perinteinen käsilläseisontakisa käytiin -- tietysti! Ulkona pääsi kokeilemaan riksa-ajelua joko kuskina tai kyytiläisenä. Lisäksi Tampereen uinktikeskuksessa sai uida ja polskia edulliseen hintaan kisapassilla.

Osa voimistelijoista teki päiväreissun Tampereelle, mutta kauempaa tulleet yöpyivät Peltolammin ja Koiviston kouluilla tai Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen D-hallissa, jonne mahtui peräti 300 henkilöä. Kisapassilla pääsi ruokailemaan Hatanpään koululle.

Vatit
 Voimistelupäivien IV luokan joukkuekilpailun voitti
 Elannon Iskun Vatit

 Kuva: Simo Säde

 

 

 

 

 

 

 


Poimintoja tulosluettelosta:

III luokka

1.  Janika Berg TNV   27.550
  Marianne Malkamäki OVO    
3.  Ella Ratilainen TNV   26.975
9.  Julia Simonsen ElIs   24.325

IV luokka

1.  Tytti Sassi SVSE   28.700
2.  Heleri Kolkkanen SVSE   29.767
3.  Laura Tukonen SVSJ   29.734
6.  Solja Säde ElIs   28.700
10. Jutta Kankaanpää ElIs   28.359
12.  Alma Smolander ElIs   27.942
14.  Selma Smolander ElIs   27.559
16.  Elina Alanko ElIs   27.417
19.  Jannika Jokinen ElIs   26.450
26.  Ella Snellman ElIs   25.350
27.  Diana Laumets ElIs   25.300

V luokka

1.  Noora Hartikainen SVSJ   52.925
2.  Janita Suomi SVSJ   51.350
3.  Riikka Kangas SVSJ   50.000
20.  Sanna-Liisa Järvelä ElIs   41.900
21. Brigitte Karelsohn ElIs   41.175

Joukkueet II luokka

1.  Siriukset P OVO   25.600
2.  Siriukset L OVO   22.600
3.  Siriukset K OVO   21.200
4.  Vannejoukkue SVSJ   20.100
5.  Muumipeikot 1 ElIs   19.500
6.  Muumipeikot 2 ElIs   18.700

Joukkueet IV luokka

1.  Vatit ElIs   28.775
2.  Maguunit SVSJ   24.500
3.  Taifuunit SVSJ   20.950

Joukkueet V luokka

1.  Hattimuumit ElIs   33.725
2.  Fosforit L OVO   32.100
3. Fosforit P OVO   30.750






Sivu päivitetty 27.07.2008
www.elannonisku.fi